Arttu Salminen toimii yhtenä Ilves Plussan fysioterapeuttina sekä fysiikkavalmentajana. Arttu on myös erikoistunut ravintoasioihin ja pitikin keväällä 2021 etäluentoja ravitsemukseen liittyen niin Ilveksen pelaajille, valmentajille kuin myös muille taustahenkilöille. Näitä Artun vetämiä luentoja kuin myös Arto Rastaan Urheilijan ruokareseptien tekemistä on ollut mahdollistamassa Tampereen Talouskoulun Säätiö.

Millaista on hyvä urheilijan ravinto?

”Urheilijan kehittymisen kannalta riittävällä ravinnolla ja levolla on isoin merkitys. Urheilijan hyvä ravitsemus koostuu monipuolisesta ruokavaliosta, josta saadaan riittävä määrä energiaa. Tällöin urheilija pystyy harjoittelemaan tehokkaasti, palautuu harjoituksesta paremmin sekä pysyy terveenä.

Riittävä energiansaannin lisäksi on tärkeää saada ravintoa urheilijan kannalta oikeista energiaravintoaineista juuri oikea määrä, koska jokaisella energiaravintoaineella on omia tärkeitä tehtäviä niin terveyden, kehittymisen, jaksamisen kuin palautumisenkin näkökulmasta.”

Millainen on hyvä ruokailurytmi niin nuorelle kuin vanhemmallekin pelaajalle?

”Pelaajan ravitsemuksessa sopiva ateriarytmi on tärkeää, jotta elimistöllä on käytössä energiaa silloin kun se sitä tarvitsee. Käytännössä tähän päästään sillä, että syödään noin 3-4 tunnin välein, jolloin päivälle tulee 5-7 ateriaa.

Päivän pääateriat ovat: aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapala. Välipaloilla pystytään pitämään ateriarytmi sellaisena, että pääaterioiden väli ei kasva liian suureksi. Välipaloja voi olla päivästä riippuen 1-3. Oikein muodostetuilla välipaloilla pystytään takaamaan parhaat mahdolliset edellytykset suoriutua päivän harjoituksista sekä myös palautumaan niistä tehokkaasti.

Urheilijoilla niin välipala, kuin pääateriat tulee pyrkiä muodostamaan urheilijan lautasmallin mukaan: 1/3 proteiinin lähdettä, 1/3 hiilihydraatin lähdettä ja 1/3 kasviksia marjoja tai hedelmiä.”

Mikä on tärkein tai tärkeimmät asiat urheilijan ravitsemuksessa ja ruokailussa?

”Tärkeimmät asiat urheilijan ravitsemuksessa on riittävä energiansaanti ja ateriarytmi. Kun energiansaanti on kulutuksen kanssa samalla tasolla tai jopa hieman koholla, on kehittyminen, palautuminen sekä vastustuskyky parhaimmillaan. Oikealla ateriarytmillä on iso vaikutus harjoittelujaksamiseen sekä palautumisen tehokkuuteen.”

Minkä virheen urheilijat useimmiten tekevät ravinnon suhteen?

”Isoin virhe urheilijan ravitsemuksessa on liian pieni energiansaanti, jolloin harjoittelujaksaminen, kehittyminen ja palautuminen heikkenee. Riittämätön energiansaanti altistaa myös erilaisille ylirasitusvammoille. Ravitsemuksen tulee olla laadullisesti hyvää ja monipuolista, jolloin urheilijan on mahdollista saavuttaa ravinnosta hieman suurempi vitamiinien ja kivennäisaineiden saanti.”

Pidit keväällä ravitsemusluentoja. Minkälaista palautetta sait luennoista?

”Ravitsemusluennoista sain hyvää palautetta ja mielellään otan edelleen mielellään vastaan palautetta!”

Mikä on oma suosikkiruokasi?

”Tähän on pakko vastata oman maan uudet perunat, kalaa ja monipuolisesti satokauden kasviksia.”

Mikä on oma bravuuri keittiössä?

”Itse ehdin olemaan keittiössä valitettavan vähän eikä varsinaista bravuuria ole muodostunut, mutta valkosipulit osaan leikata kuulemma hyvin!”

Oletko ehtinyt tutustumaan huippukokki Arto Rastaan resepteihin tai jopa valmistamaan jotakin?

”Olen tutustunut, mutta en vielä testannut. Aasialaiset nuudelit menevät itselle ensimmäiseksi testiin!”

Huippukokki Arto Rastaan väsäämät reseptithän löytyvät Ilves jalkapallon verkkosivuilta: Urheilijan ruokareseptit. 2021 resepteissä löytyy tarjottavaa niin aamiaiselle, välipalaksi, lounaalle kuin päivällisellekin. Tämän vuoden resepteissä löytyy vaihtoehtoja myös kasvisruoan ulkopuolelta.