Ilveksen yhteistyöseura LeKi-futiksen junioripäällikkö Matti Tuominen siirtyy keltavihreisiin verkkareihin ja aloittaa marraskuusta 2022 lähtien Ilves jalkapallon valmennusosaamisen kehittäjänä (VOK).

Aiemmin Ilves jalkapallon valmennusosaamisen kehittäjänä toiminut, pitkän linjan ilvesläinen Petri Plym jatkaa joukkuevalmennuksen parissa junioriedustuksen puolella.

Matin työt jatkuvat Lempäälässä vielä muutaman kuukauden ajan, mutta pääsimme kyselemään, mitä mietteitä aloittavalta valmennusosaamisen kehittäjältä löytyy.

 

Millä mielin aloitat uudessa roolissa?

”Kyllähän muutokset ja uudet asiat aina hieman mietityttävät ja jännittävät, mutta odotan myös innolla pääsyä arkiseen aherrukseen, uudessa seurassa sekä tehtävässä.

Kyseessä on vielä sen verran tuore asia, että kovin paljoa en ole vielä asiaa hektisen arjen keskellä ennättänyt miettimään. Varmasti mitä pidemmälle syksyä edetään, sen enemmän tulee myös tulevaa VOK-rooliani mietittyä.”

 

Kokenut valmentaja on toiminut LeKi-futiksessa usean vuoden ajan, nähnyt seuran kehittymisen ja tietää, että lempääläläinen jalkapallo kehittyy myös tulevina vuosina.

”Täytyy myöntää, että hieman haikeat ovat myös fiilikset. Pitkä ja työntäyteinen jakso lähenee nyt, ainakin toistaiseksi, loppua LeKi-futiksessa. Lupaan tehdä parhaani nykyisessä roolissani sekä myös tulevassa roolissa, jotta tämä upea lempääläläinen seura kehittyy tulevina vuosina.

Kiitos jo tässä vaiheessa kaikille, joiden kanssa olen saanut toimia viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana LeKi-futiksessa.”

 

Ilveksen valmennuspäälliköt Anssi Ylinen ja Jouko Turunen toivottavat ammattivalmentajan tervetulleeksi Ilvekseen.

”Matti on kokenut seuratoimija ja ollut useamman vuoden ammattivalmentajana. Hänellä on kokemusta kouluttajana ja tuntee lähialueen seurat, joka on hyväksi seurayhteistyön kannalta”, Ylinen toteaa.

”Tuominen on joukkuepelaaja ja kokenut futisammattilainen. Saatiin loistava tyyppi ja osaava kaveri tärkeään tehtävään jatkamaan seuramme koulutustoiminnan kehittymistä”, kommentoi puolestaan ”Jokke” Turunen.

 

Lämpimästi tervetuloa Ilvekseen, Matti!