Matti Tuominen on nähty keltavihreissä verkkareissa nyt parin viikon ajan. Haastattelu on tehty viime viikolla.

Matti Tuominen aloitti uudessa työssään Ilves jalkapallon valmennusosaamisen kehittäjänä (VOK) marraskuun 1. päivä.

Valmennusosaamisen kehittäjän tehtäviin kuuluu muun muassa valmennuspolun kehittäminen Ilveksessä sekä seurayhteisössä sekä toiminen kouluttajana Palloliiton koulutuksissa.

Matti saapui Ilvekseen yhteistyöseura LeKi-futiksen junioripäällikön tehtävistä.

 

Millä fiiliksillä olet aloittanut uudessa työssä, miltä keltavihreät värit ovat tuntuneet?

”Kiitos kysymästä, erinomaisella fiiliksellä olen aloittanut. Intoa ja energiaa riittää ja tuntuu, että olen päässyt mukavasti sisään porukkaan. Toki tuota helpottaa varmasti se, että osan Ilveksen työntekijöistä tunsin jo ennalta.

Olen ollut pikkupojasta lähtien Ilveksen miehiä, joten keltavihreät kuosit eivät aiheuta ’näppylöitä’, vaan päinvastoin kannan niitä ylpeänä. On etuoikeus olla mukana kehittämässä tätä perinteikästä seuraa.”

Onko alku sujunut hyvin, onko tullut mitään haasteita vastaan?​

”Olen ennättänyt olla vasta reilun viikon hommissa, joten vielä ei ole mitään suurempia haasteita tullut vastaan. Toki joka päivä oppii uutta ja tulee kysyttävää, vaikka koen, että perehdytys seurassa on hoidettu erinomaisesti ja ammattimaisesti.

Tärkein asia ja suurin haaste tässä alussa on mielestäni se, että löydän kaiken tarpeellisen tiedon, jotta voin mahdollisimman hyvin esimerkiksi organisoida koulutukset. Lisäksi pyrin nopeasti muodostamaan jonkinlaisen käsityksen koko seurayhteisön tilanteesta, jotta löytää oleellisimmat asiat mihin pyrkii vaikuttamaan.”

Miten valmentajat, vanhemmat ja pelaajat ovat ottaneet sinut vastaan?​

”Olen vasta käynyt muutamissa joukkueiden harjoituksissa, kausistartissa ja yhdessä koulutuksen osiossa, joten vielä kohtaamisia on melko vähän. Niiden perusteella, koen itseni tervetulleeksi.”

Mitä odotat uudelta kaudelta, tulet ilmeisesti työskentelemään tiiviisti ainakin Korhosen Otson kanssa, joka aloittaa omissa hommissaan joulukuussa?

”Tiivistä yhteistyötä on tarkoitus tehdä niin junioriedustuksen, kuin Ilves Futis-Liigan toimijoiden kanssa. Yhteistyöseuroja unohtamatta. Näin isossa organisaatiossa on ehdottoman tärkeää ja välttämätöntä jakaa vastuualueita, jota tässä on viime viikot tehtykin. Otson kanssa varmasti heti joulukuun alussa tehdään tiivistä yhteistyötä F-ikävaiheen asioiden osalta.

Odotukset ovat lähinnä siinä, että pystyn omassa roolissa auttamaan seurayhteisöä ja sen valmentajia kehittymään parhaani mukaan. Muutamia uusiakin projekteja on tarkoitus aloittaa, mutta huolehtia myös vanhojen jo toimivien toimintamallien toimivuudesta myös jatkossa.”

Kerro vielä tarkemmin, mitä tehtäviä valmennusosaamisen kehittäjän rooliin kuuluu?​

”Tehtävän voi jakaa kolmeen isompaan kokonaisuuteen:

  1. Valmentajakoulutukset ja valmentajien tutorointi
  2. Seurayhteistyö ja sen kehittäminen
  3. Huuhkaja- ja Helmaripolun tapahtumien organoisointi

Tiivistä yhteistyötä tulee tehtyä seuran valmennuspäälliköiden kanssa, kuin myös ikäluokkien päävalmentajien kanssa. Samoin kuin Palloliiton eri toimijoiden kanssa.

Pidän kuitenkin todella paljon siitä, että toimenkuvaan kuuluu myös kentällä tapahtuva tutorointi ja valmennustiimien tukeminen.”

 

Hienoa saada Matti remmiin, tervetuloa vielä! Mattia tullaan varmasti kuulemaan ja näkemään lisää jatkossakin.

Matti3