Ilves ja LeKi-futis ovat tehneet yhteistyötä jo useamman vuoden ajan. Nykyinen yhteistyöseurasopimus on kolmen vuoden mittainen ja se alkoi loppuvuodesta 2019.

Seurojen välistä yhteistyötä on pyritty kehittämään niin kilpa- kuin harrastetasollakin. Tavoitteina on muun muassa, että jokaisella seuratoimijalla on mahdollisuus juuri omanlaiseen ja omantasoiseen toimintaan sekä mahdollistaa pelaajille sopiva pelaajapolku.

Yksi loistava esimerkki Lempäälässä jalkapallokasvatuksen saaneesta pelaajasta, joka on sittemmin siirtynyt Ilveksen riveihin, on Juho Rantala. Juho oli juuri mukana 2007-syntyneiden poikien Tähtitarha-tapahtumassa Eerikkilässä seitsemän muun Ilves-pelaajan kanssa. Menneellä kaudella Juho pelasi Ilves P07:n riveissä 15 ottelua, joissa hän teki viisi maalia.

Juho on tuttu pelaaja etenkin LeKi-futiksen junioripäällikkö Matti Tuomiselle. Matti kertoi Juhon tarinasta, pelaajapolusta sekä koko seurayhteistyöstä tarkemmin.

Pelaajapolku

”Ymmärtääkseni Juho on ollut aika lailla alusta asti mukana meidän seuramme melko lahjakkaassa 2007-syntyneiden ikäluokassa. Omat muistikuvani ovat kyllä melko pitkältä ajalta, mutta varhaisimpina vuosina Juho ei ehkä mitenkään erityisemmin säväyttänyt – ei siis ollut mitenkään ikäluokkansa TOP3 pelaaja. Osaltaan hän jäi ehkä hieman varjoon pienen kokonsa johdosta. Toki muistan heidän viimeisenä F- ikävuotena pistäneeni merkille hänen tasapainoisen peliasennon ja pelirohkeuden.

Muistan Juhon kyllä hyvin rohkeana ja päättäväisenä pelaajana, joka ei ole koskaan arastellut kaksinkamppailuja, saati kunnioittanut liikaa isompia vastustajia. Hän on viime vuoteen asti pelannut salibandyä jalkapallon lisäksi ja näen, että siitä on hänelle ollut suuri hyöty.

Itse tuli oltua Juhon valmentaja melko monta vuotta. Aluksi Etelä-Pirkanmaan Taitokoulussa yhdessä Miikka Innalan (nykyinen Ilveksen C15-joukkueen vastuuvalmentaja) ja sen perään LeKi-futiksen 2007-ikäluokassa muistaakseni kolme kautta.

Hiljalleen Juho nousi myös oman joukkueen avainpelaajaksi. Ensimmäisinä vuosina hän ei ollut niin sanottu avauksen pelaaja ja saattoi joukossa olla joitain D-ikäluokan silloisen Alueliigan peliä, jossa hän ei mahtunut edes kokoonpanoon. Mutta viimeisenä vuotena P13-ikäluokassa hän ei tullut koko kaudella P13 Ykkösessä vaihtoon – oli ylivoimaisesti meidän MVP!

Juho on ollut aina todella nöyrä harjoittelija, pyrkien muuttamaan toimintaa palautteesta. Ujosta pojasta on tullut mielestäni reippaampi. Olen aina pitänyt Juhon huumorintajusta, siinä on jotain sellaista, mitä en osaa selittää. Mielestäni Juho on todellinen johtaja. Eräässä Kokkolassa pelatussa kutsuturnauksessa, jonka voitimme, muistan kun mainitsin, että ’pieni mies – mutta suuri johtaja’, palkitessani Juhon turnauksen yhtenä parhaista pelaajista.”

Kehittyminen

Juho on kehittynyt hiljalleen ikäluokkansa lahjakkaimpien pelaajien joukkoon, josta osoituksena kutsu Tähtitarha-tapahtumaan. Tähtitarhaan sai kutsun yhteensä 88 ikäluokan lahjakkainta pelaajaa. Junioripäällikkö kehuu nuorta lempääläiskasvattia, mutta haluaa kuitenkin pitää tämän jalat maassa.

”Kuten todettua, niin Juho on kehittynyt koko ajan tasaisesti. Näen, että hänellä on monipuolinen liikuntatausta ja riittävästi viikkotunteja ihan liikunnan parissa. Tunnen hänen perhettään ja heidän vaikutustaan tulee mielestäni korostaa. Yhteistyö heidän kanssaan on aina toiminut.

Salibandystä on ollut hyötyä samoin mielestäni siitä, että Juholla ei ole koskaan ollut niin sanottua omaa pelipaikkaa, johon hänet olisi lukittu. Hän on pelannut kovia pelejä topparina, laiturina, kärkenä ja viimeisellä kaudella keskikentän keskustassa.

Juho on osallistunut aina hyvin aktiivisesti kaikkiin seuran tarjoamiin lisäharjoituksiin ja uskon niillä olleen suuri vaikutus kehittymisessä, sillä välillä jäi joukkueharjoituksia väliin salibandyn takia.

1 vastaan 1 pelaaminen on mielestäni Juhon vahvuus sekä se, että hän pelaa puolustussuuntaan melko nöyrästi joukkueelle. Näen, että pohjimmiltaan Juho on erittäin voitontahtoinen pelaaja, mutta kykenee pitämään tunteet sen verran kurissa, että pystyy usein hyviin suorituksiin haastavissakin ja jännittävissä tilanteissa, niin kuin nyt ainakin kahdessa pelissä Tähtitarhassa.

Toki tässä on nuori pelaaja kyseessä ja en halua liikaa häntä hehkuttaa mutta olen todella tyytyväinen, että hän on ottanut taas isoja kehitysaskelia muun muassa taktisessa pelaamisessa Ilveksen mukana ollessa. Paljon on vielä asioita, joita tulee kehittää mutta suunta on ehdottomasti oikea ja onkin mielenkiintoista nähdä kuinka pitkälle Juholla rahkeet riittävät. Tuntuisi siltä, että halua ja päättäväisyyttä kyllä on tavoitella omaa huippuaan.”

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Juho Rantala Tahtitarha muokattu

Juho Tähtitarhassa! Kuva: Matti Tuominen.

Seurayhteistyö näkökulma Juhon ja muiden pelaajien kannalta

Ilves ja LeKi-futis jatkavat seurayhteistyötään myös tulevaisuudessa. Ilveksen VOK Petri Plym käy muun muassa kouluttamassa niin valmentajia kuin pelaajiakin ja LeKin pelaajat saavat mahdollisuuksia entistä kovemmissa paikoissa. Juho on päässyt hyötymään seurayhteistyöstä ja Matti Tuominen kertoo, että seurasiirto meni mallikkaasti.

”Juho oli muistaakseni Ilveksen toiminnan piirissä viimeisen kautensa meillä pelatessaan. Muun muassa aamutreeneissä kesällä hän oli mukana. Osa saman ikäluokan pojista saattoi olla hieman enemmän. Toki Juho on ollut niin sanotusti Ilveksen tarkkailun alla, kuten kaikki meidän saman ikäluokan pelaajat, johtuen pitkälti valmentajien hyvistä ja avoimista väleistä yli seurarajojen.

Viimeisen kauden aikana itselleni alkoi muodostumaan sellainen näkemys, että nyt käsissä on niin hyvä pelaaja, että hänen pitää saada ottaa seuraava askel, jos hän vain on siihen valmis. Kysyin asiasta myös Ilveksen näkemystä. Myös muutaman muun pojan kanssa meneteltiin samoin.

Mielestäni tämä siirto meni juuri niin kuin kuuluukin. Asioista keskusteltiin. Pelaaja ja erityisesti hänen perheensä luottivat seurojen näkemykseen. He luottivat siihen, että me kyllä kerromme, kun siirtoa tulee oikeasti miettiä ja annamme aidon näkemyksen siitä, milloin kannattaisi siirtyä.

Muistan hyvin, kun menin Juhon kotiin käymään ja kertomaan mitä siirto tarkoittaisi sekä sopimaan miten se toteutetaan. Paikalla oli myös toinen Ilvekseen siirtynyt pelaaja perheineen. Juhon äidille sanoin, että meillä menee 15-20 minuuttia. Lopulta aikaa taisi kulua kaksi tuntia. Se ehkä kertoo sekä asioiden laajasta pohtimisesta ja toimivasta vuorovaikutuksesta molemmin puolin.

Meillä on vielä viilaamista Ilves-yhteistyön kanssa, mutta näen siinä kyllä todella paljon hyviä asioita. Useamman pelaajan kohdalla siirrot Ilvekseen on hyvin tarkkaan suunniteltuja. Monen pelaajan kohdalla puhutaan 1-2 vuoden projektista ennen siirtoa.

Meidän tulee LeKi-futiksessa olla kartalla siitä, että mitkä ovat kansallisen huipputason vaatimukset ja tunnistaa ne pelaajat, joilla voi olla mahdollisuus siellä pärjätä. Näitä pelaajia meidän pitää puskea eteenpäin. Tulevaisuudessa olisi hienoa, jos saisimme luotua sellaisen kokonaisuuden, että meidän joukkueemme ei olisi niin riippuvainen muutaman pelaajan siirrosta – nythän kokonaisia ikäluokkia joudutaan lopettamaan, kun ei vain riitä pelaajat. Lisäksi pelaajavirta vanhemmissa ikäluokissa meille päin muun muassa Ilveksestä on jo alkanut ja sen soisi myös jatkuvan. Koemme, että meillä on nuorempien pelaajien hyvä kasvaa ja kehittyä ja oikeassa vaiheessa otettu loikka isompaan seuraan mahdollistaa pääsyn esimerkiksi ikäluokan maajoukkueisiin, mutta myös vanhemmissa ikäluokissa me pystymme yhteistyöllä olemaan hyvä vaihtoehto niille, jotka eivät ihan kansallista tai kansainvälistä huippua tavoittele mutta haluavat kuitenkin tavoitteellisesti harrastaa.”

Ilveksen näkökulmaa valmennuspäällikkö Jouko Turusen sanoin

Juhon tarina ja pelaajapolku ovat tuttuja myös Ilveksen U15-poikien valmennuspäällikkö Jouko “Jokke” Turuselle. Jokke kertoo seurayhteistyöstä keltavihreästä näkökulmasta.

”Juho Rantalan tarina on tähän mennessä hyvä esimerkki onnistuneesta seurayhteistyöstä ja pelaajan polusta Ilveksen seurayhteisössä. Juho pelasi lapsuusvaiheen läpi omassa lähiseurassaan LeKissä, tuli Ilveksen tarkkailun alaisuuteen ja alkoi pikkuhiljaa käymään 12-13-vuotiaana myös Ilveksen mukana harjoittelemassa ja siirtyi sitten 13-vuotiaana kauden päätteeksi suunnitelmallisesti Ilvekseen.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että Juhon kohdalla tuo oli oikea aika siirtyä ja ottaa seuraava askel kilpailullisempaan ympäristöön. Juhon matka on toki vasta alussa ja mitään ei ole vielä saavutettu, mutta on mahtavaa huomata meidän yhteistyömme kantavan hedelmää.

Täytyy muistaa, että oikeaan hetkeen siirtyä yhteistyöseurasta Ilvekseen ei ole mitään patenttiratkaisua, vaan tämä on jokaisen pelaajan kohdalla arvioitava erikseen. Jollekin se hetki on aiemmin ja jollekin myöhemmin.

Tässä tapauksessa Matin kanssa yhteistyö toimi esimerkillisesti ja pelaajan etua ajatellen – nuorella pelaajalla on kuitenkin vain yksi elämä ja pelaajan etua tulee aina kunnioittaa. Lisäksi on hyvä muistaa, että siirrot yhteistyöseuroista Ilvekseen koskevat vain hyvin pientä määrää pelaajia, suurimmalle osalle on tärkeintä oman lähtöseuran hyvä toiminta ja elinvoimaisuus. Tästä syystä yritämme parhaamme mukaan auttaa yhteistyöseuroja kehittämään omaa toimintaansa mahdollisimman hyväksi.”

Yhteistyöseuroja ja koko seurayhteisöä aletaan julkaista sekä esitellä vielä enemmän lähiaikoina!