Juho Lähteenmäen ura jatkuu Tanskassa ja FC Nordsjællandissa. Kuva syksyn 2021 Kai Pahlman -turnauksesta, jossa Juho ja keltavihreät sijoittuivat neljänneksi. Kuva: Joope Erkkilä.

Juho Lähteenmäen siirto tanskalaiseen FC Nordsjællandiin on vahvistettu. Ilves-kasvatti, joka otti ensimmäiset askeleensa jalkapallon parissa Ilveksen yhteistyöseura Ylöjärven Ilveksessä, lähtee tavoittelemaan ammattilaiskenttiä Tanskan maalle.

Juhon siirto Tanskaan jatkaa Ilveksen hienoa kansainvälisten pelaajasiirtojen linjaa muun muassa Naatan Skytän, Maksim Stjopinin ja muiden siirtojen vanavedessä.

FC Nordsjælland osoitti kiinnostusta Juhoon jo viime syksyn aikana ja sopimus onkin allekirjoitettu tammikuussa. Nyt kesällä pelaaja on muuttanut Tanskaan ja aloittanut harjoittelun seuran U17-akatemiassa.

Nordsjællandin organisaatiossa Juhon seurakaverina on myös Ilveksestä viime vuonna Tanskaan siirtynyt, keltavihreiden miesten edustusjoukkueessakin säväyttänyt Maksim Stjopin: https://ilvesedustus.fi/maksim-stjopin-siirtyy-tanskalaiseen-fc-nordsjaellandiin/.

Näiden pelaajasiirtojen myötä myös seuratasolla on rakennettu yhteistyöverkostoa seurojen välillä ja vain aika näyttää mitä mielenkiintoisia mahdollisuuksia kyseinen yhteistyö avaa tulevaisuudessa.

Ilveksen poikien valmennuspäällikkö Jouko ”Jokke” Turunen tietää millaisen timantin tanskalaisseura saa hyppysiinsä.

”Onnittelut Juholle siirrosta! Pitkäjänteinen työ ja kova harjoittelu palkitaan.

Juho on aloittanut jalkapallon Ilveksen yhteistyöseurassa Ylöjärven Ilveksessä. Hän siirtyi kuitenkin jo hyvin nuorena Ilveksen riveihin ja on käynyt läpi Ilveksen pelaajapolun BSM-joukkueeseen asti. Tämän ja viime kauden aikana hän on pelannut Ilveksen BSM-joukkueessa ja Joonas Laurikainen valmennustiimeineen on onnistunut mainiosti Juhon henkilökohtaisen kehityksen tukemisessa. Juho on saanut myös nuorempana nauttia hyvästä valmennuksesta Ilveksessä, tästä iso kiitos ja hatunnosto kaikille häntä vuosien varrella valmentaneille. Viimeisten vajaan parin vuoden aikana hän on ollut säännöllisesti oman ikäluokkansa maajoukkueen parhaita pelaajia maaotteluissa.

Pelaajatyyppinä Juho jatkaa Ilveksen viime vuosien mielenkiintoisten hyökkäyspään nuorten lahjakkuuksien sarjaa (Skyttä, Stjopin, Bushara, Talvitie…). Hänen vahvuuksiaan hyökkäyssuuntaan on kyky vahvoihin kuljetuksiin ja puolustajien ohittamiseen. Tästä hienona esimerkkinä vaikkapa U16-poikien kevään Slovakia-maaottelu, jossa Juho syötti ottelun voittomaalin lähes 60 metrin kuljetuksen päätteeksi.

Juniorivalmentajille nostaisinkin esiin 1v1-taitojen ja osaamisen tärkeyden niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaan. Tällaisten pelaajien kasvaminen vaatii valmentajilta myös pelaajien tietynlaisen rohkeuden sekä luovuuden sallimista ja sen kannustamista peleissä ja harjoituksissa. Tiukkoja raameja lapsivaiheessa asettamalla tai joukkuetaktiikkaan keskittymällä emme tällaisten talenttien kehittymistä pysty parhaalla tavalla tukemaan. Juho on luonnollisesti tehnyt myös ison määrän hommia omalla ajalla taitojensa kehittämisen eteen ja tämä on aina yksi tärkeimpiä avainasioita pelaajan kehittymisessä.

Nyt Juholla on seuraavien kausien aikana edessään uran isoin ja vaikein askel, kun hän lähtee hakemaan murtautumista edustusjoukkuetasolle. Nordsjælland on seuran pelaajapolitiikan vuoksi loistava paikka tämän askeleen hakemiseen ja Juholla on kaikki eväät tämä askel ottaa, kun hän pystyy itseään vielä kehittämään vaadittavat askeleet kohti ammattilaisfutista.

Onnea matkaan Juholle ja kova työ jatkukoon!”

Myös Ilveksen urheilutoimenjohtaja Janne Räsänen toivottaa nuorelle miehelle onnea matkaan kohti ammattilaiskenttiä.

“Hienoa, että jälleen yksi Ilves-pelaajapolun kasvatti saa mahdollisuuden siirtyä kansainvälisille kentille. Nordsjælland tunnetaan todella laadukkaana juniori- ja pelaajakehitysseurana, jotka vievät nuoria pelaajia vahvasti kohti aikuisten sarjoja. Toivotamme seurana onnea ja menestystä Juholle seuraavaan haasteeseen.”

Juhon nimi löytyy jo tanskalaisseuran U17-akatemian pelaajaluettelosta, jota pääsee tutkimaan tätä kautta: https://fcn.dk/akademi/u17-holdet/.

Vielä kerran, onnittelut Juholle ja paljon onnea matkaan!