Jalkapallo-Säätiön hallitus on päättänyt maanantaina 13. joulukuuta järjestetyssä kokouksessa vuoden 2022 jaettavista avustuksista. Ilveksen HOPA-rahasto sai Jalkapallo-Säätiöltä hienot 3000 euroa!

HOPA-rahaston avulla tuetaan Ilveksessä harrastavia jalkapallojunioreita. Ensisijaisesti tukevat saavat taloudellista apua tarvitsevat, eteenpäin pyrkivät ja lahjakkaat juniorit. HOPA-rahaston talven 2022 haku aukeaa 1. tammikuuta. Hakulinkki löytyy HOPA-rahaston sivuilta: https://ilvesjalkapallo.fi/hopa-rahasto/.

Jalkapallo-Säätiö sai avustusten hakuajan puitteissa yhteensä 129 hakemusta ja hyväksytysti tukea sai lopulta 80 eri hakemusta. Yhteensä Jalkapallo-Säätiö jakoi avustuksia 150 000 euron edestä. Vähävaraisten tai syrjäytymisuhan alla olevien lasten ja nuorten jalkapallo- ja futsaltoimintaa tukevat seurarahastot saivat 108 500 euroa ja Respect-toimintaa sekä jalkapallokulttuuria edistävät hankkeet tai toimenpiteet saivat 41 000 euroa.

Jalkapallo-Säätiö on avannut myös Lahjoita jalkapalloa jokaiselle -joulukeräyksen, jonka kautta kuka tahansa voi tukea vähävaraisten ja syrjäytymisuhan alla olevien lasten- ja nuorten jalkapallo- ja futsalharrastusta. Keräysvarat jaetaan avustuksina syksyllä 2022. Lahjoittamaan pääsee täällä: https://www.palloliitto.fi/lahjoita.

Palloliiton uutinen aiheesta löytyy puolestaan tätä kautta: https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/jalkapallo-saation-hallitus-paatti-avustuksista-vuodelle-2022.