Ilveksen miesten edustusjoukkueen kapteenina tälläkin kaudella toimiva Tatu Miettunen sai Veikkausliigakauden toisen kierroksen ottelussa FC Interiä vastaan täyteen 200 liigaottelua!

Jalkapalloilijan parhaassa iässä oleva Miettunen on pukenut Ilveksen paidan päälleen jo Pirkkalan Futis-Liigassa 2000-luvun alussa ja ollut osa edustusjoukkuettakin jo lähemmäs vuosikymmenen.

Vuonna 2014 Miettunen teki ensimmäisen pelaajasopimuksensa Ilveksen kanssa ja esiintyi jo ensimmäisellä kaudellaan Ykkösessä 16 kertaa, tehden yhden maalin. Seuraavalla kaudella, Ilveksen noustua Veikkausliigaan kaudeksi 2015, Miettunen teki debyyttinsä myös korkeimmalla sarjatasolla. Ensiesiintyminen liigapeleissä tuli toukokuussa 2015 Rovaniemen Palloseuraa vastaan ja elokuussa parikymppinen toppari valittiinkin Veikkausliigan kuukauden joukkueeseen.

Kaiken kaikkiaan Miettunen on edustanut keltavihreitä Veikkausliigaviheriöillä 16 574 minuuttia, joka voidaan pyöristää 83 min/ottelu keskiarvoon Miettusen pelaamissa 200 liigaottelussa. Juuri 28 vuotta täyttänyt Tatu on siis viettänyt elämästään 11,5 vuorokautta edustaen Ilvestä Veikkausliigassa. Keskuspuolustajat eivät ole tunnettuja maalimääristään, mutta täysosumia verkon perukoillekin löytyy Miettusen tililtä 10 kappaletta.

Onnittelut hienosta rajapyykistä, Tatu!