Alex Ciriaco lähtee Dominikaanisen tasavallan U20-maajoukkueen matkaan. Onnittelut Alex! Kuva: Jimi Soinila.

Pääseminen Ilveksestä juniorimaaotteluihin on nykyään melko yleistä, mutta valinta Dominikaanisen tasavallan U20-joukkueeseen on melko epätavallista.

Olemme viime viikkoina saaneet lukea useamman tyttö- ja poikapelaajan valinnasta nuorten maajoukkueisiin. Se on aina hieno osoitus seuran tekemästä työstä, joka mahdollistaa motivoituneiden pelaajien nousemisesta kohti kansainvälistä huippua.

Harvoin kuitenkaan Kaupin kentiltä lähdetään edustumaan karibialaista maajoukkuetta. Tähän yltää nyt kuitenkin Ilves/2:n puolustaja Alex Ciriaco, joka juuri valittiin Dominikaanisen tasavallan U20-joukkueeseen. Heidän joukkueensa pelaa syyskuun lopulla harjoitusottelun Kolumbiaa vastaan eli kova nippu on Alexilla tulossa vastaan.

Ylöjärven Ilveksen kasvatti siirtyi keltavihreisiin 2017 kaudeksi U13-joukkueeseen. Tänä vuonna harjoituskaudella edustusjoukkueenkin mukana ollut Alex on pääsääntöisesti pelannut Miesten Kakkosta sekä P20 ikäluokan SM-sarjaa.

Nuori puolustaja on erittäin mieleissään tästä valinnastaan.

”Isäni on kotoisin Dominikaanisesta tasavallasta ja sitä kautta minullakin on heidän kansalaisuutensa. Ainahan se on kunnia-asia päästä mihin tahansa maajoukkueeseen. Sieltä päin jo aikaisemmin tänä vuonna otettiin yhteyttä ja kyseltiin halukkuutta pelaamaan. Nyt kun kutsu kävi, niin ei tarvinnut miettiä enempää.”

Kovinkaan paljoa ei Alex ole ehtinyt maajoukkuettaan seuraamaan, mutta joitain huomioita hän teki pelaajalistaa katsellessaan.

”No ei ole tullut aikaisemmin paljoa seurattua heidän pelejään. Näyttäisi aika moni muukin pelaaja pelaavan muualla kuin heidän omassa liigassaan.”

Alex odottaa innolla uusia haasteita ja uskoo pärjäävänsä omilla vahvuuksillaan myös maajoukkuepaidassa.

”Kovat pelit varmaan tulossa. Tuon joukkueeseen vahvaa puolustuspelaamista, pääpelivoimaa sekä johtajuutta.”

Sekä nykyisille että aikaisemmille valmentajilleen Alex jakaa vuolaasti kiitosta.

”Ilveksessä on niin laadukkaita valmentajia, jotka pystyvät auttamaan pelaajia pääsemään eteenpäin. Henkilökohtaiset tavoitteet laitetaan korkealle ja yhdessä töitä niiden saavuttamiseksi. Siksi niin moni Ilves-pelaaja pääsee maajoukkueisiin.”

Aivan uutta ei Ilveksestä eksoottisiin maajoukkueisiin pääseminen kuitenkaan ole. Kaudella 2020 siirtyi Tariq Kazi pelaamaan Bangladeshin liigaan sekä maajoukkueeseen. Kannattaa siis käydä katsomassa Ilves-junioreiden otteluita, sieltä nousee tähtiä ympäri jalkapalloilevaa maailmaa!