Ilveksen T8-junioriedustusjoukkueen Aino ja P9-joukkueen Miika ovat historian ensimmäiset Ilves jalkapallon Liikuntakortin arvonnan voittajat!

Aino ja Miika pääsivät tapaamaan tiistaina kahta Ilves-kasvattia: miesten edustusjoukkueen kipparia Tatu Miettusta ja naisten edustusjoukkueen Pipsa Saarilahtea ja saivat itselleen pelipaidat, totta kai Tatun ja Pipsan nimikirjoituksilla varustettuina.

 

Sekä Miika että Aino liikkuivat tammikuun aikana todella paljon, Miika veikkaili omien sanojensa mukaan ”varmaankin yli sata tuntia” ja myös Aino kertoi liikkuneensa ”tosi paljon”.

Mieluisin juttu tammikuun liikkumisista Ainolle oli ”uiminen tai luistelu”, Miika nosti pienen pohdinnan jälkeen esille ”luistelun ja laskettelun”. Miika kertoi myös, että hän ”urheili paljon ja oli ollut kiva tammikuu”.

Miika pelaa jalkapallon lisäksi myös jääkiekkoa Ilveksessä, Aino harrastaa salibandyä toisessa tamperelaisessa seurassa.

Molemmat kaksikosta olivat saaneet jo uudet kortit ja helmikuun korttia olikin ehditty täyttämään heidän mukaansa ”aika paljon”.

Erityisen hyvää Liikuntakortissa oli Miikan mukaan se, kun ”saa täyttää toisenkin kortin ja tulee hyvä mieli kun liikkuu”. Aino puolestaan kertoi, että ”kun saa täytettyä korttia ja pääsee näkemään sen täyttymistä”.

Kysyttäessä, että mitä voittajat haluaisivat erityisesti nostaa tässä jutussa esille, niin Miika kertoi, että ”meidän joukkue on aika monipuolinen ja meillä on tosi hyviä pelaajia”. Joukkuekavereistaan hän halusi nostaa esille Ogen, Benjaminin ja Eemilin, terveiset kolmikolle.

Ainon mukaan kaikki tarpeellinen tuli kerrottua ja se on täysin hyvä niin!

Onnittelut vielä sekä Ainolle että Miikalle!

 

Fyysisen valmennuksen päävalmentaja kannustaa kaikkia täyttämään myös helmikuun korttia

Liikuntakortti oli ensimmäistä kertaa käytössä tammikuun alusta lähtien. Ensimmäisessä vaiheessa Liikuntakortit jaettiin Ilveksen junioriedustuksen 2010–2015-syntyneille pelaajille.

Liikuntakortin avulla tahdotaan saada lapsia ja nuoria, myöhemmin myös hieman vanhempia, liikkumaan enemmän. Liikuntakorttiin merkitään kaikki liikunta, joukkuetreeneistä omatoimiseen harjoitteluun ja koulumatkoista koko perheen yhteiseen liikkumiseen.

Liikuntakortin asiantuntija, fyysisen valmennuksen päävalmentaja Heli Rekimies tiesi kertoa, että lähes kaikilta Liikuntakortin kohderyhmän joukkueilta tuli kortit täytettynä takaisin.

”Ja vielä erinomaisin tuloksin”, Heli kiitteli Liikuntakortin täyttäjiä.

Heli haluaakin kannustaa kaikkia täyttämään myös innokkaasti helmikuun Liikuntakortit. Kortit kerätään taas maaliskuun alussa ja ensi kuussa suoritetaan uudet arvonnat!

Liikuntakortista voi lukea lisää täältä: https://ilvesjalkapallo.fi/ilves-panostaa-nuorten-liikunnallisuuden-kehittamiseen-d-f-junioreille-jaetaan-liikuntakortit/.

LK2