Ilves jalkapallon oma fanituotteiden verkkokauppa on nyt avattu osoitteessa www.ilvesedustus.fi/kauppa. Oman verkkokaupan avaamiseen on vahvasti vaikuttanut kaksi tekijää. Jäsenistöltä ja kannattajilta tulleet toiveet tuotevalikoiman laajentamisesta sekä tulevaisuuden kehityssuunta, jossa uusi Tammelan stadion mahdollistaa fanituotteiden fyysisen myymisen aiempia ja nykyisiä olosuhteita huomattavasti paremmin.

Verkkokaupan valikoimassa ovat vahvasti esillä Adidaksen tuotteet sekä Ilveksen oman labelin tuotteet. Alkuvuoden aikana on solmittu muutamia erittäin hienoja yhteistyösopimuksia, joiden puitteissa kauppaan tuodaan kevään ja kesän upeita ennen näkemättömiä Ilves-tuotteita. Hyvien hankintakanavien ansiosta verkkokaupan tuotteiden hinnoittelu on erittäin kuluttajaystävällistä.

Valikoimaa kasvatetaan koko ajan ja asiakkaiden toiveita kuunnellaan herkällä korvalla. Uutuuksia tulee tippumaan kauppaan jatkuvasti. Seuraavaksi kaupan valikoima tulee laajenemaan useilla naisten ja lasten tuotteilla. Verkkokaupan lisäksi tuotteita tullaan myymään Veikkausliigan ottelutapahtumissa, Ilveskentällä Vuoreksessa ja Ilves ry:n jalkapallojaoston junioritapahtumissa.

Isossa roolissa verkkokaupassa tulevat olemaan myös pelaajien otteluissa käyttämät pelipaidat sekä ainutlaatuiset keräilyesineet, joita varmasti ainakin kovimmat kannattajat arvostavat. Match worn -ja match issued -paitoja tullaan tuomaan myyntiin huomattavasti aiempaa useammin eikä ainoastaan kauden päätyttyä. Tälläkin hetkellä kaupasta löytyy kymmeniä match worn -ja match issued -paitoja sekä ainutlaatuisia virallisia otteluviirejä viime kauden UEFA Eurooppa-liigan karsintaottelusta Shamrock Rovers – Ilves.