Petri Plym on P13-12 päävalmentaja

24.10.2025

Petri Plym

Petri Plym on pitkän linjan hyvin pidetty Ilves-valmentaja, jolla on suuri seurasydän. Petri on reilun 30 vuoden valmennusuransa aikana ollut monenlaisissa valmennusrooleissa ja myös toiminut nuorisopäällikkönä. Petri on menestyksekkäästi valmentanut useita poikien eri ikäluokkia.

Näin Petri pohtii tulevaa kautta: ”Uusi kausi on taas alkamassa. Itselle viime vuosilta tutussa ikävaiheessa. 2013 syntyneiden kanssa harjoiteltiin jo viime vuosi yhdessä, eli pelaajat ovat jo silleesti tuttuja. 2014 syntyneet taas tulevat minulle ihan uutena ikäluokkana ja odotan innolla työskentelyä heidän kanssaan. Mielenkiintoa tulevaan kauteen lisää tehty pelaajapolku-uudistus. Uskoisin sen olevan pelaajakehitys näkökulmasta järkevä uudistus. Toki kuinka se lähtee toimimaan ja kuinka käytännössä kaikki sujuu, selviää ajan myötä. Innoissani olen taas lähdössä uutta kautta kohden, kuningaslajin, jalkapallon parissa. Suomen hienoimmassa seurayhteisössä.”