Otso Korhonen on valittu Ilveksen U8-U9-ikäluokkien koordinaattoriksi. Korhonen aloittaa työssään 1. joulukuuta.

Viime kaudella koordinaattorin tehtävät oli jaettu kahden eri henkilön kesken (Ville Paloposki pojissa ja Henri Kruus tytöissä), mutta heillä oli toimenkuvissaan myös paljon muita tehtäviä. Nyt aloittavien ikäluokkien koordinaattorin toimenkuvaa on tarkennettu ja työpanosta kohdistettu nimenomaan näihin junioriedustuksessa aloittaviin ikäluokkiin.

F-juniorien koordinaattorina Korhonen tulee tekemään tiivistä yhteistyötä pelaajien, vanhempien, vapaaehtoisvalmentajien sekä marraskuussa aloittavan uuden valmennusosaamisen kehittäjän (VOK), Matti Tuomisen kanssa.

Otso toimii koordinaattorin hommien lisäksi valmentajana yläkoulun aamuharjoituksissa sekä valmentajakouluttajana yhdessä Tuomisen kanssa.

 

Tarkemmin tutkailtuna, kuka on junioriedustuksen uusi F-juniorien koordinaattori?

”Otso Korhonen, 24-vuotias valmentaja Rovaniemeltä. Alun perin olen kotoisin Kuopiosta.

Pelaajapolku alkoi KuPS:sta 7-vuotiaana kilpajoukkueissa, joissa etenin aina edustusjoukkueen harjoitusrinkiin saakka.

Miesten Kakkosta on takana pari kautta, mutta Rovaniemelle kun muutin, niin keskityin opintoihin ja valmentamiseen. Ilves on tullut kuitenkin tutuksi muun muassa A- ja B-SM-sarjoissa!”

 

Millainen koulutus- ja valmennustausta uudelta valmennuskoordinaattorilta löytyy?

”Minulla on kolme vuotta koulua takana, valmistun liikunnanohjaajaksi Lapin ammattikorkeakoulusta vuoden loppuun mennessä. Olen suorittanut lisäksi Jyväskylän avoimessa yliopistossa kasvatustieteen perusopinnot.

Valmentajakoulutuksista UEFA C on fyysistä osiota vaille valmis. Saan kurssin marraskuussa valmiiksi.

Aloitin valmentamisen Rovaniemellä RoPS:n 2012-syntyneiden poikien parissa. Tämän jälkeen olen toiminut Lapin urheiluakatemiassa yläkoulutoiminnan vastuuvalmentajana poikien puolella, ja RoPS:ssa olen samaan aikaan ollut mukana 2008- syntyneiden poikien valmennustiimissä.”

 

Miten Otso innostui hakemaan ja millä fiiliksillä hän aloittaa?

”Innostuin hakemaan töihin Ilvekseen, koska näin seurassa mahdollisuuden kehittyä valmentajana ja halusin tulla Suomen suurimpaan jalkapalloseuraan töihin, jotta voisin olla mukana laadukkaassa tekemisessä ja kehittää toimintaa lisää.

Vapaaehtoisvalmentajia ja vanhempia unohtamatta, sillä pääsen tekemään heidän kanssaan töitä.

Aloitan tosi hyvillä fiiliksillä, tärkeintä on saada hyvä alku hommille. En malta odottaa, että pääsen toimimaan pelaajien, valmentajien sekä vanhempien kanssa.”

 

Ilveksen poikien valmennuspäällikkö Jouko Turunen toivottaa Otson tervetulleeksi.

”Aloittavien ikäluokkien toiminnan laatu on ollut Ilveksessä viime vuosina hyvää, siitä iso kiitos kuuluu mm. Ville Paloposkelle, Henri Kruusille ja Ukko Lehdolle sekä lukuisille vapaaehtoisille valmentajille, jotka ovat onnistuneet hyvin työssään.

Seuran strategisten tavoitteiden mukaisesti pyrimme entisestään parantamaan valmennuksen laatua myös lapsuusvaiheessa sekä lisäämään ympärivuotisesti jalkapalloa Ilveksessä harrastavien määrää. Otson palkkaus on panostus näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

Hienoa saada Otso mukaan seuraan.”

 

Tervetuloa Tampereelle ja Ilvekseen, Otso!