Matti Anttonen aloittaa jalkapallojaoston toiminnanjohtajana. Kuva: Leo Hynninen.

Ilves ry. jalkapallojaosto lähti kesäkuussa etsimään toiminnanjohtajaa, mitä roolia jalkapallojaostossa ei ole aiemmin ollutkaan. Tuo etsintä on nyt päättynyt ja toiminnanjohtajaksi on valikoitunut 40-vuotias Matti Anttonen.

Pääsimme jututtamaan hieman tulevaa toiminnanjohtajaa, ennen kuin pesti virallisesti alkaa!

Kerro mahdollisimman tarkasti, että kuka olet?

”Olen Matti Anttonen, 40-vuotias kahden lapsen isä ja intohimoinen urheilutoimija. Omaan monipuolisen taustan sekä urheilu- että IT-maailmasta. Olen toiminut yrittäjänä, ohjelmistoyksiköiden toiminnan kehittäjänä, tutkijana yliopistolla, koulutusvastaavana, projektipäällikkönä, Futsal-liigaseurat ry:n toiminnanjohtajana, useiden kansainvälisten turnausten turnauspäällikkönä, joukkueenjohtajana, valmentajana, maalivahtivalmentajana, videoanalyytikkona ja tietysti myös pelaajana.

Nykyiset urheilutoimeni ovat Palloliiton eteläisen alueen futsalkouluttajana toimiminen (oto 0,2 htv), kuurojen futsalmaajoukkueen päävalmentajuus sekä Palloliiton futsaltyöryhmän varapuheenjohtajan rooli, jossa työstämme muun muassa Palloliiton futsalstrategiaa.”

Minkälainen työtausta sinulla on, mitä olet tehnyt viimeisimmäksi?

”Siirryn Ilvekseen Etteplanilta, jossa toimenkuvani on viimeisten vuosien aikana ollut hyvin monipuolinen ja vastaava, kuin haetun toiminnanjohtajan. Toimin mobiiliratkaisuista vastaavan tiimin johtajana, olen 230 hengen ohjelmistokehitysyksikön koulutusvastaava, kuulun yksikön liiketoiminnan kehittämisryhmään ja osallistun monipuolisesti yksikkömme toimintaan niin rekrytointien, viestinnän, markkinoinnin kuin muidenkin toimien osalta.”

Milloin aloitat toiminnanjohtajan tehtävässä?

”Aloitan toiminnanjohtajana kokopäiväisesti marraskuun alussa, mutta pääsen jo lokakuun aikana pohjustamaan aloitustani.”

Miten tuttu laji jalkapallo on, millainen futistausta sinulta löytyy?

”Olen pelannut jalkapalloa niin kauan kuin muistan. Päädyin ensimmäisen kerran lähikentälle isoveljeni mukana ja se oli menoa ensimmäisestä kerrasta alkaen. Pääsin kasvattajaseurassani Järvelän Jäppärässä kokemaan kutos- ja vitosdivarit ja Lahdessa sekä Tampereella olen pelannut kolmos- ja kakkosdivaria.

Futsaliin tutustuin, kun muutin Tampereelle opintojen perässä 2000-luvun alussa ja koin futsalin itselleni täydelliseksi ympäristöksi pelaajana kehittymiseen. Futsalissa olen Ilves FS:n paidassa voittanut kolme suomenmestaruutta pelaajana, saanut ikimuistoisia kokemuksia europeleistä ympäri Eurooppaa ja päässyt pelaajauran jälkeen SM-mitaleille myös valmentajana ja joukkueenjohtajana. Olen itse yksi esimerkki jalkapallon parissa urheiluun heittäytyneestä pelaajasta, jolle aukesi menestyksekäs urheilu-ura futsalin puolella ja nyt on edessä vahvempi paluu takaisin jalkapalloon.

Ilveksessä pelatessani futsaltoiminta oli jalkapallojaoston alaisuudessa ja toimin vuosina 2010-2016 Ilveksen jalkapallojaostossa futsalvastaavana. Aloittaessani Ilveksessä oli futsalissa ainoana joukkueena miesten edustusjoukkue ja ensimmäinen juniorijoukkue oli aloittamassa toimintaansa. Kuuden futsalvastaavana toimimani kauden jälkeen aikuisten joukkueita oli lopulta 4, junioreissa peliryhmiä 8 ja futsalkerhossa toimi 9 eri harrastusryhmää, jonka lisäksi olimme palkanneet seuraan futsalkoordinaattorin.

Huiman kasvun lisäksi myös menestystä tuli seuraan noiden kuuden kauden aikana: 5 miesten SM-kultaa, 3 naisten SM-kultaa, B-poikien SM-kulta, U21 Futsal-Liigan mestaruus, tukku himmeämpiä C- ja B-tyttöjen SM-mitaleita, miesten kakkosjoukkue Ilves FS akatemia oli nostettu Futsal-Ykköseen ja vapaaehtoistoimintaa kehitimme vuosi vuodelta strategiamme mukaisesti eteenpäin. Ilves oli silloin Suomen johtava futsalseura monella eri mittarilla mitattuna. Viime vuosina on ollut hienoa seurata silloisten futsaljuniorien pelaajaurien kehittymistä nuorisomaajoukkueisiin ja aina ammattilaiseksi ulkomaille asti.

Siteeni Ilvekseen ei ole katkennut vuoden 2016 jälkeen, vaikka en ole enää futsalvastaavana toiminut, sillä olen joka kausi ollut joko Ilves FS naisten tai Ilves FS miesten taustoissa eri rooleissa mukana tai turnausjärjestäjänä, aina siellä missä on tarvittu eniten apua. Rakkaudesta seuraan ja lajiin.

Kesäisin olen yhä pelannut ikämiesten jalkapallo-otteluita ja tyttöni kanssa käymme jalkapallon lapsi-vanhempi toiminnassa.”

Minkä näet toiminnanjohtajan tärkeimmäksi tehtäväksi ja mitä kyseiseen tehtävään kuuluu?

”Toiminnanjohtajan tehtävänä on koordinoida seuran jalkapallotoimintaa strategian mukaisesti ja toimia esihenkilönä jalkapallojaoston työntekijöille. Suomen suurin jalkapalloseura on monessa mukana ja se tarkoittaa aktiivista toiminnan kehittämistä ja uusien hankkeiden pioneerina olemista myös koko Suomen mittakaavassa.

Toiminnanjohtajan tehtävänä on myös pitää huoli siitä, että seuran pitkän tähtäimen tavoitteet pysyvät kaikilla mielessä ja huolehtia, että uusien projektien ja hankkeiden takana on yhteinen suunta, johon haluamme seuran kehittyvän. Tärkeää on myös, että kehitys tapahtuu seuralle sopivaa vauhtia, huomioidaan käytössä olevat resurssit ja luodaan pysyviä rakenteita, jotka vahvistavat seuraamme entisestään.

Meillä on paljon osaamista ja tietotaitoa seurassa, se pitää saada kohdistettua tehokkaasti käyttöön. Seuran sisäisen ydintekemisen vahvistamisen lisäksi toimenkuvaani kuuluu sidosryhmätöitä, joissa pystyn varmasti helpottamaan nykyisten työntekijöidemme työkuormaa.”

Mitä erityisen hyvää ja mitä kehitettävää Ilveksen jalkapallojaostossa on?

 ”Ilveksen jalkapallojaostossa on rakennettu laadukasta perustaa toiminnalle jo pitkään ja pitkäjänteistä työtä ja sen tuotoksia on ollut hieno seurata. On ensiarvoisen tärkeää varmistaa laadukkaan pelaajakehityksen jatkuminen ja toimihenkilöiden sekä työntekijöiden hyvinvointi. Silloin meillä on mahdollisuus ottaa seuraavat kehitysaskeleet seurana. Pidemmällä aikavälillä tavoitteenamme on kasvaa Suomen parhaaksi työpaikaksi jalkapallossa.

Pelaajamäärämme on kasvanut oikeaan suuntaan, mutta yksi selvä kasvun paikka on kokovuotisesti harrastavien pelaajien määrän kasvattaminen. Erityisesti tyttöpuolella voimme luoda vahvempia tukirakenteita ja tarjota laadukkaampia pelaajapolkuja. Haluamme tarjota yhä useammalle pelaajalle mahdollisuuden nauttia jalkapallosta.

Iso muutos jalkapallojaoston toimintaan on, että toiminnanjohtaja toimii seuran jalkapallotyöntekijöille esihenkilönä, jonka puoleen voi kääntyä missä asiassa tahansa. Liikkeelle täytyy lähteä molemminpuolisesta luottamuksen rakentamisesta, jotta pystymme yhdessä toimimaan entistä vahvempana. Haluan toimia mahdollistajana, kehittää tiimien sisäistä luottamusta, kuulla ideoita seuratoimintamme kehittämiseen ja uudistamiseen sekä olla kirkastamassa yhteistä suuntaamme.”

Tervetuloa jalkapallojaostoon, Matti!