Ilves ry palkittiin Captain’s Ball -gaalassa Vuoden Grassroots -seurana. Palkinto on upea ja hieno tunnustus pitkäjänteisestä ja tärkeästä työstä jalkapallon eteen. 

Grassroots-seuran valintaa kommentoivat Ilves ry:n puheenjohtaja, jalkapallojaoston puheenjohtaja sekä toiminnanjohtaja.

”Tämä on suuri kunnia Ilvekselle ja olemme siitä todella kiitollisia. Meille on tärkeätä saada palautetta siitä, että tekemämme työ kantaa hedelmää. Haluamme menestyä myös kansainvälisessä jalkapallossa, mutta meille on yhtä tärkeää kantaa sosiaalista vastuuta, ja tämä palkinto on osoitus siitä, että olemme tässä onnistuneet.

Ilves on systemaattisesti kehittänyt niin poikien kuin tyttöjen junioritoimintaa eteenpäin ja pelaajamäärät ovat kasvaneet viimeisen kolmen vuoden aikana yli 1000 pelaajalla. Seurassa on nyt yli 5000 rekisteröityä pelaajaa, sekä usea sata lasta jalkapallokouluissa että iltapäiväkerhoissa ympäri Tamperetta.

On hienoa, että voimme tarjota pelaajille mahdollisuuden pelata jalkapalloa ja futsalia niin monella eri tasolla. Jokainen pelaaja voi pelata omalla tasollaan ja kokea onnistumisia, jolloin voi todella nauttia jalkapallosta. Jalkapallo kehittää liikkuvuutta, motorisia, kognitiivisia ja sosiaalisia taitoja. Jalkapallo yhdistää ihmisiä ja ystäviä, ja meillä Ilveksessä toimintaa on jaettu kaupunginosajoukkueisiin, jotta jalkapallo on lähellä koteja, perheitä ja jokapäiväistä elämää.

Vaikka moni harrastepelaajista ei siirry seuran edustusjoukkueisiin, on toiminnalla ollut suuri merkitys pelaajakehitykselle, sillä 80 % akatemiajoukkueiden pelaajista on Ilveksen omia kasvatteja.

Ruohonjuuritason toiminta on meille tärkeää, koska haluamme menestyä kilpatasolla ja rakentaa joukkueita omista pelaajistamme. Tavoitteen saavuttamiseen tarvitaan panostusta sekä akatemia- että ruohonjuuritason jalkapalloon. Ruohonjuuritason aktiviteetit ovat meille myös tärkeä tapa kehittää seuran sosiaalista roolia”, kertoo Ilves ry:n puheenjohtaja Kari Pansio.

”Yksi Ilveksen menestyneimmistä aloitteista on ollut ympäri kaupunkia järjestettävän iltapäiväkerhotoiminnan käynnistäminen. Pääasiassa koulujen yhteydessä järjestettävää iltapäivätoimintaa tehdään yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa. Toiminnassa on mukana kymmeniä ohjaajia ja valmentajia, joiden tavoitteena on tarjota lapsille monipuolista liikuntaa.

Jotta tällainen toiminta olisi mahdollista toteuttaa, tarvitaan siihen sitoutuneet henkilöt ja yhteistyötahot, jotka uskovat toimintaan. Haluan tässä kiittää kaikkia niitä henkilöitä ja yhteistyötahoja, ketkä ovat olleet mukana mahdollistamassa tätä toimintaa Ilveksessä”, Pansio jatkaa.

Kortteliliigatoimintaa lähes 50 vuoden ajan – vapaaehtoisille tekijöille iso kiitos

”Ilveksen Futis-Liiga on yli 45 vuoden ajan liikuttanut tamperelaisia lapsia ja nuoria, ja siten ollut merkittävä osa Tamperetta ja paikallista jalkapallokulttuuria. Futis-Liigan peleistä, peli-illoista ja turnauksista ovat kymmenet tuhannet harrastajat aloittaneet elämänpituisen liikuntaharrastuksensa. Yhtenä menestyksen avaimena voi pitää sitä, että innokkaat lapset ja nuoret ovat saaneet pelata ja harrastaa jalkapalloa turvallisesti kavereidensa kanssa lähellä kotia. Lisäksi kilpajalkapallosta innostuneet futisliigalaiset ovat voineet jatkaa ja kehittää pelaamistaan Ilveksen ikäkausiedustusjoukkueissa huippu-urheilupolulla aina kansainvälisille kentille asti, kuten mm. Naatan Skyttä, Lauri Ala-Myllymäki, Heidi Kollanen ja Emmaliina Tulkki ovat tehneet.

Pitkäjänteinen työ kaupunginosissa sekä panostukset pelitoiminnan kehittämiseen, valmennuksen laatuun ja kenttäolosuhteisiin ovat taanneet sen, että Ilveksen korttelijalkapallotoiminta innostaa tamperelaisia lapsia ja nuoria vuodesta toiseen liikkumaan ja kehittymään jalkapallon pelaajina”, näkee puolestaan Ilveksen jalkapallojaoston puheenjohtaja, Heikki Tarvainen.

”Ilveksen valinta Vuoden 2022 Grassroots-seuraksi on osoitus siitä upeasta työstä, jota seurassa on tehty viimeisten vuosien aikana. Pelaajamäärämme on kasvanut missiomme mukaisesti: ’jalkapalloa kaikille’, ja toiminnan laatu on Futis-Liigassa noussut merkittävästi, jos vertaa esim. viiden vuoden takaiseen. Kiitoksen tästä palkinnosta ansaitsevat erityisesti yli 900 vapaaehtoista seuratoimijaa, joiden intohimoa ja sitoutumista on ilo seurata. Heidän panoksensa on ratkaisevan tärkeää missiomme saavuttamisessa”, sanoo Matti Anttonen, jalkapallojaoston toiminnanjohtaja.

Kaikki Captain’s Ball -gaalassa palkitut löytyvät Palloliiton verkkosivuilta: https://www.palloliitto.fi/ajankohtaista/captain-s-ball-panu-autiolle.