Edustuksen hommissa. Kuva Marcon omista arkistoista.

Marco Baruffato muutti Suomeen vajaat seitsemän vuotta sitten. Marco muutti pohjolaan perheensä takia. Perhe, johon kuuluu vaimo Lotta ja kolme lasta, onkin ainoa asia, mikä nousee tärkeysasioissa yhtä korkealle tasolle jalkapallon kanssa. Muuton perusteluksi Marco kertoo, että Suomessa lasten kasvattaminen tuntui fiksummalta ja paremmalta vaihtoehdolta kuin Italiassa. Perhe asui toki ensimmäiset 13 vuotta Italiassa ja muutti tämän jälkeen Suomeen. Ilman töitä, ilman kotia, niin kuin Marco itse asian ilmaisee.

Perhe muutti Suomeen perjantaina ja jo maanantaina Marco käveli Ilveksen toimistolle. Hän kyseli töitä ja tarjoutui ottamaan vastaan mitä seuralla on tarjota, siinä vaiheessa lähes 25 vuotta jalkapallovalmentajana ja ammattilaisena Italiassa työskennelleelle herrasmiehelle. Marco kertoo olevansa kiitollinen Ilvekselle, että seura antoi heti mahdollisuuden liittyä kenttätyöhön, vaikka hän oli uusi ja kielikään ei ollut hallussa. Ensimmäisenä vuonna seuran entinen valmennuspäällikkö Markus Paananen laittoi Marcon yhteen nykyisen urheilutoimenjohtaja Janne Räsäsen kanssa valmentamaan seuran B-junioreita. Ja siitä se homma sitten lähti.

Asioiden käyntiin potkaiseminen

Homma ei ollut helppo, sillä hän ei kertomansa mukaan osannut yhtään sanaa suomea. Marco kertookin, että ensimmäiset kaksi vuotta olivat kaikkein vaikeimmat, juuri kielestä johtuen. Tunnetusti, kotimaisen kielemme oppiminen ei ole mikään maailman helpoin tehtävä, mutta nyt, noin seitsemässä vuodessa Marco on saanut kielen haltuun.

Haastavan alun jälkeen, asiat etenivät asteittain eteenpäin ja Marco uskookin nykyään, että on tehnyt Ilveksessä töitä lähes kaikkien kanssa. Hän on vetänyt aamuharjoituksia akatemialle, toiminut Ilveksen 6- ja 7-vuotiaiden valmennuksessa, niin kuin myös A-pojissa sekä edustuksessa, edeten aina hetkeksi jopa miesten edustuksen päävalmentajaksi kaudella 2015. Marco on ollut myös naisten päävalmentaja sekä talenttivalmentaja Palloliiton tehtävissä. Näiden tehtävien myötä, Marco heittää, että tuntee jokaisen Ilvekseen liittyvän pelaajan näiden vuosien ajalta. Heitossa on pilke silmäkulmassa, mutta mukana on myös totuuden siemen.

Kansainvälisiä toimia

Kun Ilves alkoi kasvaa seurana, Toni ”Heppa” Hevonkorpi kysyi Marcolta, haluaako hän auttaa seuraa saamaan jalansijaa kansainvälisillä markkinoilla. Marco sanoo, että tämä oli hänelle ilo ja kunnia ja hän rupesi hommaan erittäin mielellään. Kun on kokemusta noin 25 vuoden ajalta ammattilaisjalkapallossa, on siinä ehtinyt tulla kontakteja. Ja hyviäkin sellaisia.

Ensimmäiseksi aloitettiin yhteyden ottaminen kansainvälisiin junioriturnausjärjestäjiin, jotta voitaisiin taata Ilveksen joukkueiden mukana oleminen huipputurnauksissa. Alkuun joutui kyselemään paljon eri mahdollisuuksia, mutta nykyään Ilveksen juniorityö on jo niin hyvin tunnettua, että seura saa jo kutsuja huipputurnauksiin ympäri Eurooppaa. Ja yhä useammin nimenomaan kutsuja, jossa turnausjärjestäjä huolehtii kaikista muista kuluista, paitsi matkakuluista. Turnaustoiminnan lisäksi Marco oli avustamassa kartoituksen aloittamista kansainvälisen yhteistyöseuran löytämiseksi.

Vaikka eniten Marcolla on tietenkin suhteita kotimaahansa Italiaan, käännettiin katse ensimmäisenä Pohjoismaihin ja Tanskaan. FC Nordsjælland Tanskasta oli ensimmäinen seura, jonka general manageriin Marco sai yhteyden. Tapahtumien edetessä, kyseinen general manager ehti siirtyä toiseen tanskalaisseuraan FC Midtjyllandiin ja täten yhteistyöseuratoiminnan kehittäminen aloitettiin heidän kanssaan, Marco naurahtaa.

Useiden keskustelujen jälkeen, otettiin ensimmäinen konkreettinen askel ja Ilves lähettikin viisi pelaajaa ja neljä valmentajaa FC Midtjyllandiin tutustumaan käytännön toimintaan. Tämän onnistuneen aloituksen jälkeen Midtjyllandissa onkin vieraillut lisää pelaajia kokemassa huippuakatemiatoimintaa ja valmentajia esimerkiksi täydentämässä UEFA-valmentajatutkintojaan.

Kun yhteistyösopimuksia ja pelaajasopimuksia viritellään ja solmitaan, on luottamus kaikki kaikessa. Luottamusta löytyy niin Italian kuin Suomenkin päästä. ”Monia asioita kuitenkin hoidetaan eri tavalla Suomessa ja Italiassa; Suomessa bisneksistä keskustellaan saunassa, Italiassa ravintolassa”, Marco hekottaa.

Marco Italian aikoina AC Milanin tehtävissä. Kuva Marcon omista arkistoista.

Italian aika

Marco aloitti työskentelemään edustusjoukkueiden kanssa Italiassa ollessaan vasta 24-vuotias, jota ennen hän pelasi puoliammattilaisena. Hän väittää, että hänen pelaajauransa ei kuulemma ollut kummoinen ja hän hyppäsi mielellään valmennustehtäviin nuoresta iästään huolimatta.

Vaikka Marcolta löytyy taustaa ja juttuja niin Italian maajoukkueista kuin AC Milanistakin, hän painottaa itse, että ei ollut varsinaisesti AC Milanin työntekijä. Hän pääsi kuitenkin vuonna 1996 työskentelemään esimerkiksi Fabio Capellon kanssa. Vaikka Marco toimikin ”vain” fysiikkavalmentajan harjoittelijana, hänelle oli tärkeää nähdä huippupelaajien ja ammattilaisorganisaation toimintatavat ja ammentaa niistä oppia.

Varesessa syntynyt ja pitkään kaupungin jalkapalloseurassa työskennellyt Marco oli surullinen, kun kotiseura Varese koki konkurssin vuonna 2015. Marco oli päässyt kokemaan seuran konkurssin myös itse aiemmin 2000-luvulla. Nykyisin seura on taas pystyssä ja pelaa Italian neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla Serie D:ssä.

Paljon tehtävää

Kaudella 2020 Marco toimii Ilveksen B1-poikien vastuuvalmentajana, päävalmentaja JP Bergin alaisuudessa sekä vastaa seuran kansainvälisistä suhteista. Hän kertoo olevansa enemmän kuin tyytyväinen tähän pestiin, jossa hän pääsee näkemään kansainvälisen suhdetyön lisäksi, viikoittain nuorten pelaajien kehittymistä kenttätasolla. Marcolle on yritetty sovittaa aiemmin paikkaa Ilveksen toimiston puolella, mutta Marco kertoo vastaavansa aina, että jos hänet otetaan pois kentältä, hän todennäköisesti kuolee. Jälleen kerran, silmäkulmassa on havaittavissa pilkettä ja taustalla on varmasti pala totuutta.

Kun työskentelee kentällä, pääsee näkemään pelaajia ja heidän tekemistään suhteellisen läheltä. Marco kertookin, että jokaisessa Ilveksen juniori-ikäluokasta löytyy pelaajia, joilla on hyvät mahdollisuudet päästä ulkomaille pelaamaan. Jos ja kun Ilveksen nuoret pelaajat lähtevät ulkomaille ja saavat mahdollisuuden ammattilaisena, Marco antaa ison kiitoksen ja aplodit valmentajille näiden pelaajien eteenpäin menemisestä. ”He ovat tehneet aivan mahtavaa työtä pelaajien kanssa ja heille kuuluu kiitos”, Marco sanoo.

Viimeisin kehun aihe osuu Ilves-juniori Juho Talvitiehen. Talvitie oli yksi ensimmäiseen yhteistyöseuravierailuun FC Midtjyllandiin osallistuneista pelaajista ja sen seurauksena on osallistunut Midtjyllandin joukkueen kanssa eri turnauksiin niin Italiassa kuin Tanskassakin. Viimeisin Juhon askel kansainvälisessä ohjelmassa tapahtui tammikuussa 2020, kun hän oli Manchester Unitedin vieraana yhdessä isänsä ja tietenkin Marcon kanssa. Juho on osoittanut eri kansainvälisissä tapahtumissa pärjäävänsä loistavasti sillä tasolla ja se on jälleen yksi osoitus, että Ilveksen juniorivalmennus on tehnyt asioita oikein ja pystyy tarjoamaan innokkaille poika- ja tyttöpelaajille mahdollisuuden tavoitella kansainvälistä uraa.

Marco_ja_Juho.jpeg

Marco ja Juho Manchester Unitedin vieraana. Kuva tammikuulta.

Ilves on hektinen työ, josta Marco osaa nauttia

Ilveksen tämän hetkiseen tilanteeseen Marco on tyytyväinen. Seura etenee ja kasvaa sopivan rauhallisin askelin hänen mukaansa. Vauhtisokeus ei ole hyvästä.

Lopussa Marco kertoo enemmän kuin nauttivansa työstään Ilveksessä. Työ ei oikeastaan tunnu edes työltä ja hän sanoo, että ei laske tunteja joita hommissa menee. Niitä kuitenkin menee paljon, koska tämä työ on hänen omien sanojensakin mukaan tärkeää.

Marco rakastaa puhua ihmisten kanssa, mikä todellakin tulee selväksi, kun hänen kanssaan keskustelee. Haastattelun loppuun Marco sanoo, että kysyy myös itse mielellään, koska se ei maksa mitään. Hän kysyy ja siten hän myös oppii. Tämä jos mikä on hyvä oppi itsessään muillekin jalkapallon rakastajille.