Ilves on mukana Valioliigajoukkue Evertonin vieraana 21.-23.6. laajentamassa kansainvälistä vastuullisuusyhteistyötä ja tutustumassa palkittuun Everton in the Community (EitC) -toimintaan. EitC:n toiminnan keskiössä on yhteiskunnallisten palvelujen tuottaminen, joilla tarjotaan niin ennaltaehkäisevää kuin kuntouttavaa toimintaa esimerkiksi sosiaalista tukea tarvitseville sekä mielenterveyden haasteiden äärellä.

Vierailu on osa ERASMUS+ European Alliance for Sport and Mental Health (EASMH) -hanketta. Hankkeen toteuttajina on useita eurooppalaisia urheilu-, tiede- ja tutkimuspartnereita. Suomen osalta hankkeen toimintaa koordinoi Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (HLU). Hankkeen yhteisenä visiona on urheilun ja liikunnan kautta tuoda kokonaisvaltaista hyvinvointia sosiaalisten ja mielenterveydellisten haasteiden tueksi.

Kyseessä on ensimmäinen eurooppalainen verkosto, johon kuuluu niin urheilun kuin sosiaalisen tuen ja mielenterveystyön ammattilaisia ​​kehittämässä urheilupohjaisia ​​integroituja malleja ihmisten kuntoutuksen, taitojen ja toiminnan tueksi. Aihepiiristä kiinnostuneet liikunnan ja mielenterveyden toimijat (valmentajat, ohjaajat, ammattilaiset) voivat liittyä osaksi verkostoa, jossa jaetaan ajankohtaista mielen hyvinvointiin ja liikuntaan liittyvää tietoa: https://www.ecos-europe.com/project/easmh/#easmh.

Ilveksen jalkapallotoiminnan keskiössä on jalkapallon, liikunnan ja yhteisöllisyyden voiman mahdollistaminen laajasti yhteiskunnan ihmisryhmille. Toimintaa on jo tällä hetkellä 3-vuotiaista yli 70-vuotiaisiin, päiväkotitoiminnasta koulujen iltapäiväkerhoihin, maahanmuuttajatoimintaan ja kunnossa kaiken -ikää jalkapalloon. Ilves haluaa kuitenkin kehittää ja laajentaa toimintaansa entistä enemmän myös sosiaalisen tuen tarpeeseen niin ennaltaehkäisevinä kuin kuntouttavina palveluina.

Urheilulla on valtavat mahdollisuudet toimia parantavana voimana, niin fyysisesti kuin henkisesti. 

 

HLUn logo2

EN V Co funded by the EU POS

easmh white