Vuoden 2023 ensimmäinen Kuukauden vapaaehtoinen on Ilves Futis-Liigassa valmentava Jani Keränen!

Janille lähtee tammikuun Kuukauden vapaaehtoisena kausikortti, jolla hän pääsee näkemään kaikki miesten ja naisten edustusjoukkueiden sekä kakkosjoukkueiden ottelut miesten Kakkosessa ja naisten Ykkösessä.

Jututimme Jania ja hän pääsi kertomaan hieman vapaaehtoisuudesta.

 

Kerro kuka olet ja mitä teet? Ilveksessä ja jos tahdot, niin ”oikeassakin elämässä”?

”Olen Jani Keränen, 35-vuotias kahden lapsen isä. Toimin tällä hetkellä Ilveksen Futis-Liigassa Etelän alueen 2014–2015-syntyneiden poikien valmentajana. Kenttien ulkopuolella työskentelen ohjelmistokehittäjänä.”

Oletko ollut kauan mukana Ilveksen toiminnassa? Miten lähdit alun perin mukaan?

”Tutustuin Ilveksen toimintaan ensimmäistä kertaa pojan aloitettua Futis-Liigassa pari vuotta sitten. Ensimmäisen vuoden lähinnä vain katselin kentän reunalta poikien harjoitteluita ja pelejä. Sen vuoden aikana poika rakastui peliin ja halusi, että pelaisin hänen ja kavereidensa kanssa palloa pihapeleissä samalla yrittäen neuvoa ja opettaa häntä, kuinka kehittyä paremmaksi pelaajaksi ja siitä se ajatus myös joukkueen valmentamiseen lähti.

Ilmoittauduin vuosi sitten kevätkauden alkaessa vapaaehtoiseksi valmentamaan pojan joukkuetta ja valmennuksen tiellä varmaan jatkuu vielä vuosia, kun pojan jalanjälkiä futiskentille seuraa nyt lähes 3-vuotias pikkusisko, joka ainakin omasta mielestään olisi jo täysin valmis peleihin. Lapsi-vanhempi -ryhmän aloitusta tässä odotellaan.”

Löytyykö sinulta futistaustaa, onko laji ja mahdollisesti seurakin tuttuja jo vuosien ajalta?

”Lapsena ja nuoruudessa jalkapalloa tuli pelattua paljon kavereiden kanssa, mutta en koskaan ilmoittautunut joukkueeseen mukaan. Ikää tullessa jalkapallo jäi lähinnä Fifa-pelien peluun ja ManU:n kannustamisen varaan.

Muutama vuosi sitten saimme täällä Vuoreksessa kasaan aktiivisen höntsyporukan pelaamaan jalkapalloa ja innostukseni futiksen peluuseen heräsi uudelleen. Nykyään kenttien ollessa sulina pelataankin useamman kerran viikossa ja lumen tullessa ollaan siirrytty futsalin ja pipolätkän pariin.”

Onko sinulla muuten kokemusta vapaaehtoistoiminnasta, mitä kaikkea olet mahdollisesti tehnyt?

”Nyt keväällä tulee vuosi täyteen Ilveksen valmennustoiminnassa, mutta sitä ennen en ole osallistunut vapaaehtoistoimintaan. Pariin avoimen lähdekoodin ohjelmistoprojektiin olen osallistunut vielä silloin kun vanhempi lapsi oli taaperoikäinen ja vapaa-aikaa koodaamiseen oli enemmän.”

Mitä vapaaehtoisuus sinulle antaa?

”Parastahan tässä vapaaehtoisvalmentajan toimessa on nähdä pelaajien ja varsinkin oman pojan kehittyminen ja kuinka innoissaan he ovat jalkapallon pelaamisesta joukkuekavereiden kanssa. Siitä tulee todella hyvä mieli, kun saa kuulla pelaajilta kuinka kivaa harjoituksissa tai peleissä on ollut. Eräiden harjoituksien jälkeen yksi vanhemmista tuli kiittelemään hänen lapsensa valmentamisesta ja silloin ymmärsin, kuinka tärkeää työtä myös vapaaehtoisena valmentaminen on.”

Kruusin ’Henkka’ kehui sinua näin: ”Etelän talvitoiminnassa on yksi tosi asiallinen isäkoutsi. Aina paikalla, asenne kohdillaan ja selvästi Ilveksen miehiä.” Miltä tällainen tuntuu, lämmittääkö mieltä?

”Vau, iso kiitos Henkalle kehuista! Kyllä se lämmittää mieltä erityisesti, jos on onnistunut jättämään näin positiivisen vaikutuksen. Täytyy myös sanoa, että kyllä ihan jokainen, kenen kanssa olen työskennellyt joukkuevalmennuksen parissa, sopisi täysin samanlaisiin kuvauksiin. Muiden valmentajien asenne ja osaaminen valmennuksessa ovat varmasti osasyy miksi itsekin jaksaa olla aktiivisesti valmennuksessa mukana. Ilveksessä on todella hyvä ja vahva valmennusporukka!”

Bonuksena: mitä odotat jalkapallovuodelta 2023?

”Tässä odotellaan, että kevätaurinko alkaisi jälleen lämmittämään ulkona pelatessa sekä kesäpäivien peli-iltoja ja turnausviikonloppuja. Myös paljon hyviä hetkiä jalkapallon peluun parissa sekä uusia tuttavuuksia Ilves-valmennustoiminnan kautta.”

 

Onnittelut Janille ja mahtavaa futiskautta 2023!