Aapo ja Janette pääsivät poseeraaman uusien nimikkopaitojen ja Meri Hämäläisen kanssa!

 

Ilveksen Liikuntakortteja on täytelty jo noin neljän ja puolen kuukauden ajan, liikunnan määrä on palautettujen korttien perusteella ollut hienossa kasvussa.

­­Huhtikuun Liikuntakortti-arvonnan onnekkaat ja onnelliset voittajat ovat Ilves P10:n Aapo ja Ilves T9:n Janette!

Huhtikuun arvonnan voittajakaksikko sai itselleen aikuisten edustusjoukkueiden ykkösmaalivahtien Otso Virtasen ja Meri Hämäläisen nimikkopelipaidat. Kaksikko sai lisäksi Merin nimmarin paitaan ja pääsi maalivahdin kanssa yhteiskuvaan!

 

Kärjessä viihtyvä Aapo ja laidoilla pelaamisesta tykkäävä Janette pääsivät vastamaan perinteiseen tyyliin muassa muassa tiukkoihin kysymyksiin, että miltä Liikuntakortin täyttäminen on tuntunut ja millä tavoin he liikkuivat huhtikuun aikana?

”Mä ainakin pelasin sählyä, futista, korista ja aika paljon kaikkea muutakin. Liikuin aika paljon, pelaan myös kavereiden kanssa paljon futista”, Aapo sanoi.

”Mä pelasin jalkapalloa harjoituksissa ja sitten kävin iskän kanssa treenaamassa jalkapalloa aina maanantaisin. Niiden lisäksi mä tanssin. Tanssimassa käyn aina maanantaisin ja sitten keskiviikkoisin käyn jalkapalloharkoissa”, Janette tiesi kertoa.

Mikä sitten oli huhtikuun aikana tai on ylipäätään kaksikolle se mieluisin liikuntamuoto?

”Kyllä se futis on ainakin mun mielestä”, Aapo kertoi ja tämä vastaus sai myös Janetten nyökkäämään vieressä.

Liikuntakorttia on nyt täytetty vuoden alusta lähtien. Onko sen täyttäminen sitten ollut kivaa?

Aapo sanoi, että hänen mielestään kortin täyttäminen on tuonut lisää motivaatiota harjoitteluun.

”On ollut kiva täyttää”, Janette päätti.

 

Fyysiset terveiset!

Fyysisen valmennuksen päävalmentaja Heli Rekimiehen terveiset toukokuussa kuuluvat näin:

”Muistakaa lisätä Kilometrikisan tunnit myös Liikuntakortille ja edelleen omatoimista jalkapalloharjoittelua kannattaa tehdä paljon.”

 

Onnittelut vielä Aapolle ja Janettelle! Muistakaahan kaikki täytellä liikuntakortteja.