Herman Mäenalanen on valmentanut jo lähes 10 vuotta ja valtaosan siitä ajasta lapsia muun muassa Ilveksen Futis-Liigassa ja LeKi-futiksessa eri ikäluokkia. LeKi-futiksessa Herman toimi myös kaksi vuotta junioripäällikkönä ennen siirtymistä nykyiseen toimeen Ilveksen päävalmentajana. Valmentajana Herman koittaa saada pelaajat toimimaan rohkeasti taitojensa ylärajoilla ja antamaan energiaa treeneihin sekä peleihin.
Hermanin ajatukset uuteen kauteen lähdettäessä: ”Toinen kausi lähtee liikkeelle junioriedustuksen nuorimpien ikäluokkien kanssa. Ensimmäinen vuosi meni vauhdilla ja etenkin pelaajien halua kehittyä oli upea seurata. Uuden 2018 syntyneiden poikien ikäluokan kanssa lähdetään opettelemaan Ilveksen toimintakulttuuria sekä työstämään teknisiä taitoja timanttisiksi. Vanhempi 2017 ikäluokka pääsee laittamaan itsensä likoon toden teolla, kun edessä on uusia pelimuotoja ja vaatimustaso treeneissä nousee entisestään. Varmasti ikimuistoinen kausi on jälleen edessä junioripolkunsa alkutaipaleella olevien pelaajien kanssa.”
