Tuomareille ja pelinohjaajille on aina paljon kysyntää. Muun muassa tulevan viikonlopun Ilves Futis-Liigan perinteisessä Silja-turnauksessa pelataan lauantain ja sunnuntain aikana huimat yli 500 ottelua. Näistä otteluista 274 kappaletta on kilpailullisia otteluita, joihin tarvitaan tuomarit.

Pelien pelaaminen on mahdollista ainoastaan tuomareiden avulla. Tuomareita tarvitaan Silja-turnauksen lisäksi myös 10.-11. syyskuuta järjestettävään Fun Tampere -turnaukseen sekä Syysturnauksen, joka pidetään 1.-2. lokakuuta. Turnausten lisäksi tuomaroitavia pelejä ovat esimerkiksi myös Ilves Futis-Liigan sarjapelit sekä junioriedustusjoukkueiden omat sarja- ja harjoitusottelut.

Jos olet kiinnostunut tuomaroimaan lauantaina ja sunnuntaina pelattavassa Silja-turnauksessa, olethan yhteydessä Seppo Lahtiseen, , 050 3546 934, tai Risto Valkealaan, . Silja-turnauksen ottelut pelataan Kaupissa, Pirkkahallin nurmella sekä Hervannan Ahvenisjärven kentällä.

Miksi tuomariksi kannattaisi siis ruveta? Hyötyliikunnan ja jalkapallon ilon takia totta kai, mutta kysyimme asiasta tarkemmin kahdelta paremmin asian tuntevalta eli tuomareilta itseltään. Toinen haastatelluista on nuori tuomarilahjakkuus Mikael Sorvanto, joka tuomaroi nykyään Etelä-Suomessa ja jolta löytyy myös pelaajataustaa Ilveksestä.

Toinen haastateltava puolestaan on lukuisia pelejä tuomaroinut Jorma Penttinen. Jormalla on epävirallisten tilastojen mukaan lähes kaikkien aikojen eniten tuomaroituja otteluita Ilveksen Futis-Liigassa!

 

Mikael Sorvanto

Mikael on valmistunut äskettäin maineikkaasta Ressun lukiosta, Helsingistä. Hän pääsi opiskelemaan Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen. Mikael asuu Espoossa ja toimii tuomarina pääkaupunkiseudulla.

Kuinka aloitit tuomaroinnin, miten päädyit hommaan?

”Oma isä tuomaroi aikoinaan ja kannusti mukaan. Kun ymmärsin, että pelaajana en tule pärjäämään, niin halusin nähdä, että pärjäisinkö tuomarina sillä tasolla, missä haluaisin olla.”

Millainen jalkapallotausta sinulta löytyy?

”Aloitin jalkapallon EBK:ssa, siirryin Honkaan ja sitten Ilvekseen.  Pelasin noin 10 vuotta, neljävuotiaasta sinne 15-vuotiaaksi asti. Tuomarointi tuli sitten tavallaan pelaamisen tilalle.

Aloitin kenttäpelaajana ja siirryin maalivahdiksi. Kyllösen Leo, Stjopinin Maksim, Noel Hasa ja Eetu Huuhtanen oli muun muassa samassa joukkueessa. Heille pelaaminen oli vähän parempi ja itselle tuomarointi.”

Mitä erotuomarikoulutuksia olet käynyt?

”2018 kävin peruskurssin, sen jälkeen joka vuosi ollut jonkinlainen koulutus tai sitten erotuomariakatemian koulutus.

Tuomareille järjestetään kuntotestejä ja muita. Miesten Nelosta ja vastaavia sarjoja, jos haluaa päätuomaroida, niin täytyy käydä kuntotestissä.

Se on hienoa, että näitä järjestetään, Seurojen Palloliiton myötä on levinnyt myös muulla kuin tänne PK-seudulle.”

Mikä on paras asia tuomaroinnissa tai millaiset pelit ovat mielestäsi parhaita?

”Haastavat pelit kiinnostaa. Sellaiset pelit on parhaita, missä tuomarikin itse kehittyy. Haastavista peleistä sanoisin muun muassa B-poikien SM ja miesten Kolmosen pelit. Pelaajat vaatii, joutuu olla koko ajan hereillä, kun odotetaan tiettyä tasoa.”

Huolestuttaako sinua nykyinen tuomaritilanne?

”Tampereen tilanteesta en osaa niin hyvin sanoa, mutta ainakin näin PK-seudulla koronatilanne vaikutti, kun moni kokenut tuomari lopetti ja ei saatu järjestettyä tuomarikursseja.

Toiset tuomarit on huomattavasti aktiivisempia kuin toiset, on töitä, opiskelut ynnä muut asiat. Valmennus saattaa myös vaatia liikaa, mikä vaikuttaa. Alempiin sarjoihin on hankala saada tuomareita. Tavoitteena on, että heitä saataisiin sitoutettua paremmin.”

Nuorena tuomarina, koetko että on enemmän paineita, nuoren iän takia?

”Jos joku huutaa, niin sitä ei kannata ottaa henkilökohtaisesti. Tunteet kuuluu peliin, mutta pelaajienkin täytyy ymmärtää, että kaikella on rajansa. Nuoret pelaajat ottaa vaikutteita valmentajista, mutta varsinkin omista vanhemmista. Vanhemmat puhuu kuitenkin pelin aikana sekä pelien jälkeen ja se vaikuttaa pelaajiin.

Pelaajille on tärkeää ymmärtää, että kukaan tuomari ei tee sitä rahan takia. Vaan haluaa olla mukana jalkapallossa juuri tuomaroimalla.”

Tuomarointia suunnitteleville, miksi sanoisit että kannattaa ryhtyä toimeen?

”Kannattaa aina yrittää ja kokeilla. Jos se ei ole oma homma, niin ei haittaa. Ja jos se lähteekin, niin loistavaa. Jos mietityttää jotkut asiat, niin Palloliitto kyllä ’suojelee’ aina tuomareita, niin huutelijoita ja muita ei ainakaan tarvitse pelätä.

Kaikkien tuomareiden ei tarvitse olla sellaisia, jotka viheltävät ’Chämppärin’ finaalia. On paljon erilaisia tuomareita, niin kuin on pelaajiakin. Tärkeintä on, että oma itsensä.”

Rahakin on varmasti asia joka kiinnostaa, varsinkin nuorempia tuomareita?

”Raha on kiva lisä. Jaksaako tuomari lähteä illalla peliin, jos aamulla on töitä? Tuomarina joutuu kuitenkin aina miettiä, mitkä asiat painaa vaakakupissa. Niille, jotka ovat päässeet pidemmälle, niin raha merkitsee vähemmän. Moni nuori varmasti aloittaa pienen rahan perässä. Sitä kautta haetaan samalla kokemuksia.”

Kerro lopuksi, että mitä tavoitteita sinulla on tuomarina?

”Seuraavan viiden vuoden tavoite on esimerkiksi Kakkosen avustaminen. 10-15 vuoden sisällä tahtoisin olla liiton tuomari, eli Kakkosen päätuomari ja Ykkösen sekä Veikkausliigan avustava tuomari.

Minimitavoitteena sanoisin Kakkosen avustamisen.”

Mikael tullaan aivan varmasti näkemään kyseisillä sarjatasoilla ja varmasti myös nöyrän nuoren miehen asettamia tavoitteita nopeammin!

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Mikael Sorvanto Naisten Liigan tuomarointi

Kuva: Mikael Sorvanto Ilveksen naisten edustusjoukkueen harjoitusottelun linjatuomarina.

 

Jorma Penttinen

Miten päädyit itse tuomariksi ja milloin aloitit tuomaroinnin?

”Poika pelasi Ilveksessä 10-vuotiaasta A-junnuihin asti ja hänen myötänsä sitä ajautui talkoohommiin ja valmentamaan Lentsun poikajoukkueita aina B-junnuihin asti.  Siinä tuli tuomaripula tutuksi ja jossain vaiheessa valmennushommista luovuttuani menin Ilveksen tuomarin peruskurssille ja siitä se lähti.

Milloin aloitin, on vähän vaikeampi kysymys. Varmaan kahdeksan vuotta sitten, kun poika oli 15-vuotias ja valmensin juuri hänen ikäluokkaansa Lentsun poikia kymmenvuotiaista B-junnuihin asti.”

Oliko itselläsi pelitaustaa, tarvitseeko sitä olla?

”Olen pelannut harrastetasolla, yliopiston sarjoja (huippuhetki oli, kun olin Kuivaston Tonin toppariparina käännöstieteen opiskelijoiden Translan joukkueessa) ja ihan muutaman ottelun joitain alasarjan pelejä.

Juuri äskettäin mietin, että testaisinko millaista olisi tuomaroida salibandya mutta totesin, että ei oikein kehtaa, kun ei ole itse pelannut. Sitä pohdinnan perusteella sanoisin, että jonkinlaista kokemusta saisi olla.”

Mikä on suosikki pelimuotosi tai pelisi tuomaroida?

”Tasokas ja haastava D-poikien peli 8vs8 on ehkä miellyttävin. Kun on yritystä ja taitoa, niin tuomarikin saa olla tarkkana. Eli kun joskus on viheltänyt jotain Ilveksen ja HJK:n ykkösporukoiden matsia.

Missä kaikilla tasoilla olet itse toiminut tuomarina?

”Futis-Liigaa, satunnaisia Etelä-Länsi liigan matseja, C- ja B-poikien treenimatseja. Lisäksi muutamia futsalmatseja.”

Onko heittää jotakin määrää, kuinka monta ottelua olet tuomaroinut?

”Kolmisen viikkoa sitten tuli täyteen tuomarivihko, jonka aloitin kauden 2020 alussa. Siitä puuttuu turnausmatsit, kun siellä saa aina tuomarikortin matseihin. Vihossa on 370 matsia, joten kaudessa matseja tulee varmaan yli 300.

Mutta turnaus- ja treenimatsit ovat 20-25 minuuttia, joten lukumäärä vähän hämää. Siinä 2 500 kaikkiaan, sanoisin. Pääosa matseja on ollut 2×30 (ennen) ja 2×25 min. (Hyvin) karkean laskutoimituksen jälkeen Futis-Liigaa noin 2 000 matsia, olen tuominnut siinä vähän yli 900 tuntia.”

Mitä kaikkea tuomarointi on antanut sinulle?

”Elämyksiä, tosi paljon. Tylsiä matseja on toki joukossa mutta yleensä on hauska katsoa nuorten pelaajien intoa ja yritystä, ja sitä tosissaan tunteella tekemistä. Sitten on ajautunut yhä syvemmälle Ilves-perheeseen, ja se lämmittää sydäntä, kuinka siellä välitetään toisten tekemisistä.”

Keille voit erityisesti suositella tuomarointia?

”Sellaiselle, joka ei suhtaudu turhan vakavasti asioihin. Osaa olla rentona, omana itsenään. Tuomarointi antaa onnistumisen tunteita yllättävänkin usein, ei kai sitä muuten jaksaisi.”

Mitä puolestaan sanoisit nuorille, jotka miettivät tuomaroimista/pelinohjaamista, vinkkejä miten jättää huutelijat omaan arvoonsa ja vastaavaa?

”Kentän laidalla huudetaan tunteella, mutta lähes poikkeuksetta se on vain hetkessä elämistä ja unohdettu matsin jälkeen. Ne antavat myös suolaa tuomarointiin, sillä ne pakottavat olemaan skarppina. Oma linja täytyy vain pitää pienellä huumorilla varustettuna.

Jalkapallo ei ole vakava peli, ei ainakaan Futis-Liigassa.”

Siinä on painavaa asiaa yli 900 tuntia tuomaroineelta mieheltä.

 

Niin kuin tekstistä käy esille, eri tasojen tuomaroitavia pelejä riittää Suomessa ja myös Tampereen alueella todella paljon. Ei kun rohkeasti vaan tuomaroimaan!